*

Raapustuksia kehittyvän yhteiskunnan puolesta Kirjoituksia ensisijaisesti tietoyhteiskunnan kehitykseen, luonnon- ja eläinsuojeluun, sekä kansalaisoikeuksiin liittyvistä aiheista.

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 3/6

Teksti on osa vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monta varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.
----------

Jos tekijänoikeuslainsäädäntö olisi ollut olemassa aina yhtä rajoittavana kuin nyt, olisimme kehityksessä todennäköisesti edelleen keskiajalla. Uusien palveluiden kehittäminen tai tiedon jakaminen olisi lähestulkoon mahdotonta, sillä aina löytyisi joku, jolla on oikeudet tietoon. Disney-yhtiö on tuonut paljon piirrettyjä hahmoja koko maailman nautittavaksi. Samalla se on kuitenkin yksi voimakkaimpia tiukan tekijänoikeuslain puolestapuhujia. Mikäli tekijänoikeuslaki kuitenkin olisi ollut jo Walt Disneyn aloittaessa sellainen, jollaiseksi yhtiö sitä nykyään ajaa, suuri osa hahmoista ja tarinoista olisi ollut tuon suojan alaisia, eikä Disney olisi lain mukaan saanut julkaista suosituimpia tarinoitaan.

Esimerkiksi Disneyn tarjoama ensimmäinen täyspitkä piirroselokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä julkaistiin vuonna 1937. Koska tarina oli lainattu suoraan Grimmin veljeksiltä, Disneyn ajamalla tekijänoikeussuojan kestolla (elinikä + 90 vuotta) olisi elokuva voitu tehdä vasta 90 vuotta jälkimmäisen veljeksen kuolemasta - vuonna 1953. Kaivamalla tarinan historiaa vielä syvemmälle, voitaisiin huomata Lumikin olevan niin sanottu kansankertoma - taru jonka alkuperää ei ole tiedossa ja jonka Grimmin veljekset vain kokosivat talteen. Tällöin edes Grimmin veljesten kuolinvuodella ei ole merkitystä. Kun alkuperäistä tekijää ja siten tekijänoikeuksien omistajaa ei ole tiedossa, olisi teoksesta mahdotonta tehdä minkäänlaista filmatisointia ikinä. Sama kohtalo olisi ollut Tuhkimolla ja monella muulla kansan suosikilla, joita ei olisi voinut Disneyn halajaman tekijänoikeussuojan rajoissa ikinä julkaista.

Tekijänoikeuslain tuomat ongelmat eivät suinkaan rajoitu vain tietoyhteiskunnan rakentamiseen, vaan esiin nousevat jatkuvasti myös perustavanlaatuiset ihmisoikeuskysymykset. Useimmilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta puolustautua syytöksiä vastaan, on sitten syyllistynyt luvattomaan lataamiseen tai ei. Yhä useammin tekstiä tai multimediaa ladatessa tai julkaistessa on pakko pysähtyä tutkimaan, rikkooko mahdollisesti joitakin tekijänoikeuksia. Yksinkertaisimmillaan rikkomus voi olla videokuvan taustalla naapurista kuuluva musiikki tai liian keskeisesti ruudussa oleva taulu. Suurin osa YouTube-videopalvelunkin sisällöstä rikkoo tekijänoikeuksia. Sitaattioikeudestakaan ei juuri ole apua liikkuvan kuvan ja äänen suhteen.

Luvattomaan käyttöön vahingossa syyllistymisen pelkokin yksinään voi rajoittaa toimintaa, sillä tekijänoikeuslaki on yksi monimutkaisimmista laeistamme, jota on vaikea ymmärtää maalaisjärjellä. Tekijänoikeuksilla rajoitetaan ihmisten oikeutta lähettää ja vastaanottaa tietoa. Tieto voi olla mielenilmaisua, kannanottoa tai muuta lausujalleen tärkeää. Sananvapaus on yleensä nähty niin tärkeäksi, että ihmisellä tulee olla oikeus tuoda valtavirrasta poikkeavatkin mielipiteensä julki, eikä tällöin myöskään tekijänoikeutta voida asettaa sananvapautta tärkeämmäksi ilman hyviä perusteita. Teosten yksityistä käyttöä ja kopiointia ei olekaan mahdollista rajoittaa tehokkaasti niin että myös kansalaisten sananvapautta ja yksityisyydensuojaa kunnioitettaisiin.

Flattr this

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

"Jos tekijänoikeuslainsäädäntö olisi ollut olemassa aina yhtä rajoittavana kuin nyt, olisimme kehityksessä todennäköisesti edelleen keskiajalla."

Jos tekijänoikeudet sosialisoitaisiin piraattien ja muiden varkauksiin kannustavien tahtomalla, palaisimme keskiaikaan.

Käyttäjän palmulehto kuva
Pasi Palmulehto

Selitin juuri miten tekijänoikeudet hidastavat, vaikeuttavat tai jopa estävät uuden kulttuurin luontia ja julkaisua. Voisitko rikkinäisen levyn sijaan perustella kantasi (muutenkin kuin toisella rikkinäisellä levyllä).

Kulttuurin luomisen kannaltahan keskiaika ei ollut tosin huonoa aikaa. Silloin kuka tahansa sai tehdä biisejä tai muita teoksia ja siihen ei ollut toisella nokan koputtamista jos muistutti liikaa ennestään olemassa olevia. Keskiajalla ongelma oli kulttuurin leviäminen, tosin sitä tuntuvat myös monet pro-tekijänoikeusihmiset haluavan, ettei kulttuuri leviäisi ja kukaan siitä mitään tietäisi.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Emmehän palaisi. Meillähän on jo modernin ajan keksinnöt, eikä niitä voi enää viedä pois meiltä.

Käyttäjän palmulehto kuva
Pasi Palmulehto

Olin suunnitellut pitää pari päivää pidempää taukoa juttusarjan julkaisemisessa, mutta saatuani eilen jälleen uuden yhteydenoton ihmiseltä, jolta vaaditaan suuria summia kiristyskirjeellä, koin julkaisun lähes välttämättömäksi.

Marja J. (nimimerkki)

Kansansadut ja niiden versiot nyt ovat itsestäänselvästi yhteistä omaisuutta . Ihan niinkuin "Trad." musiikin
alalla . Ideoillahan ei ole tekijänoikeutta vaan niistä kehitetyillä tuotteilla .

Disney varmaan puolustaa omaa versiotaan ?

Ihan niinkuin bisnesideoissa - tekijän on parasta rientää äkkiä tuotteistamaan tai joku vuotaa - tai yksinkertaisesti joku keksii saman omalla tahollaan .

Ideaalimaailmassa esim. leffat tehtäisiin niinkuin Iron Sky - mielenkiinnolla seuraan kuinka hajautettu tuotanto muuttuu hajautetuksi tuotoksi .

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Offtopic: Taisin juuri tehdä tekijänoikeusrikoksen. Hain kuvia Googlen haulla ja pikkiriikkiset thumbnailit sujahtivat selaimen välimuistiin. Nyt ne ovat koneellani ilman tekijän tai oikeudenhaltijan lupaa. Hemmetti.

JariH (nimimerkki)

Varo, sillä Kotilaisen Antti on kohta miliisin kanssa ovellasi =)

Vieras (nimimerkki)

"Kansansadut ja niiden versiot nyt ovat itsestäänselvästi yhteistä omaisuutta" No niinpä niin. On kyllä, mutta Disneyn ajamassa mallissa näin ei olisi ollut.

------------------
Mutta mennään iloisempiin aiheisiin. Mietitään kaunista kesää, myöhäinen ilta mutta aurinko ei ole laskenut. Ryhmä alakoululaisia lapsia istuu nuotiolla eikä laula. Joku rohkeni ehdottaa että laulettaisiin "Karhunpoika sairastaa" mutta valistuneet aikuiset ohjaajat tiesi että ei saa laulaa. Koska jos lauletaan pitää tästä maksaa korvaukset täysimääräisenä useammallekin järjestölle, ja sitten ei olisi varaa koko leiri-iltaan.
--------------------

Tuo välissä ollut kohta oli muuten täydellinen vertaus siitä miten nykyinen copyright teoksia suojaa.

Mutta niinhän se on raha on rakkaampaa kuin lapset, ainakin toisten.

Toimituksen poiminnat