Raapustuksia kehittyvän yhteiskunnan puolesta Kirjoituksia ensisijaisesti tietoyhteiskunnan kehitykseen, luonnon- ja eläinsuojeluun, sekä kansalaisoikeuksiin liittyvistä aiheista.

Hyvitysmaksuista kitistään jälleen

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni Uusi Suomi -blogipalveluun, mutta ainakin osa aiemmista kirjoituksistani on luettavissa myös suoraan omasta blogisivustani. Pyrin pitämään kirjoitukset suhteellisen lyhyinä, sillä se kuvastaa myös minua lukijana - luen mielummin useita tiivistettyjä kirjoituksia, kuin keskitän aikani muutamiin syvälle perehtyviin. Poikkeuksia tietysti on molemmissa.

Päivän aiheeni koskee muunmuassa Digitodayssä julkaistua uutista "Teosto huolestui hyvitysmaksujen tulevaisuudesta". Normaalisti olen utelias lukemaan kaiken sisällön ennen suurempien mielipiteiden muodostamista, mutta koska aihe on minulle ennestään läheinen ja mielipiteet siitä voimakkaat, aiheutti jo otsikointi lievää verenpaineen nousua.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry on huolestunut vauhdilla laskevasta hyvitysmaksujen (ent. kasettimaksujen) tuoton määrästä. Ihanko totta? Ottaen huomioon hyvitysmaksujen huonosti perusteltavan olemassaolon syyn, minä olen huolissani siitä, että kyseistä ryöstöveroa annetaan edelleen luvallisesti periä. Eikä vain luvallisesti, vaan lain voimin pakotetaan maksamaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että teosten tekijät saavat rahaa, vaan vastustus keskittyy erityisesti kolmeen asiaan:

Tuottojen jakaminen tapahtuu lähes mielivaltaisesti, perustumatta lainkaan siihen, mitä näille ylimääräistä veroa nauttiville medioille todella tehdään. Jako perustuu lähinnä radiosoitannan ja levymyynnin tilastoihin.

Hyvitysmaksun ainoa määritelty tarkoitus on kompensoida tekijöille yksityisen kopioinnin aiheuttamia tulonmenetyksiä. Koko toimintamallissa ei missään vaiheessa ole kyseenalaistettu sitä, aiheuttaako kopiointi menetystä, eikä liioin sitä, että Lex Karpelan myötä suuri osa yksityisestä CD- ja DVD-levyjen kopioinnista muuttui laittomaksi, eikä näin kuulu hyvitysmaksun piiriin.

Hyvitysmaksun maksamisesta ei ole helppoa keinoa saada vapautusta, oli käyttökohde mikä tahansa. Valokuvien ja tekstien säilöntä, tallennus kuljettamista tai lähettämistä varten tai vaikkapa ohjelmistojen ja pelien levylle kirjoitus. Mikään edellämainituista ei kuulu ryöstöveron piiriin, vaikka niiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Esimerkiksi itse en ole ostanut enää vuosiin ainuttakaan tietokonepeliä tai ohjelmistoa fyysisellä medialla. Olen ostanut ne verkosta, jolloin saan lisenssiavaimen ja monissa tapauksissa levykuvan joka kirjoitetaan CD- tai DVD-medialle.

Kuinka moni nykyään käy kopioimassa kaverilta CD-levyn? Muutamat. Aika harva itseasiassa varmaankin, onhan ne helpompi ja nopeampi ladata Internetistä. Moni saattaa mieltää hyvitysmaksun korvaukseksi nettipiratismista, mutta näin ei ole. Hyvitysmaksu ei laillista nettilataamista, se ei anna lupaa kopioida suojattuja musiikkilevyjä tai elokuvia, hitto vie, se ei edes anna lupaa ottaa varmuuskopiota jo kerran ostamastaan kopiosuojatusta levystä, vaikkei se edes toimisi omassa soittimessa kopiosuojauksen kanssa!

Hyvitysmaksut ovat todellakin ryöstöä nykyisillä perusteillaan. Jos hyvitysmaksut oikeuttaisivat kaiken yksityisen kopioinnin, niiden olemassaololle olisi olemassa edes perustelu, ilman sitä ne ovat vain muinaisjäänne historiasta. En sano kaiken yksityisen kopioinnin oikeutuksen tekevän hyvitysmaksuista täysin hyväksyttäviä, mutta se olisi ensimmäinen askel toimivampaa järjestelmää kohti. Henkilökohtaisesti kannattaisin yksinkertaisuudessaan hyvitysmaksujen lakkauttamista kertaheitolla.

Hyvä että tuotto laskee, ajaapahan uudistamaan käytäntöjä vastaamaan tätä vuosituhatta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Matti Vuorio (nimimerkki)

Musiikki ja USKONTO ovat tehokkainta 'mielenterveyskuntoutujien' hoitoterapiaa. Mielellään molemmat yhdessä!

Pekka Manner

To-mafiat ovat kyllä pelkkää kiristystä varten, kyllä markkinataloudessa homman pitää perustua myyntiin, eikä mihinkään mafian luomiin maksuihin.

Käyttäjän palmulehto kuva
Pasi Palmulehto

#1 On aivan totta ettei esimerkiksi puolueohjelma aukea välttämättä suoraan aivan jokaiselle. Minusta sen ei kuitenkaan ole tarvekkaan, vaan että se mahdollistaa myös yksinkertaistuksien tekemisen. Vaaliohjelmasta pyritään varmasti tekemään helpommin tajuntaan kolahtava, päinvastoin kuin monilla se on 30-sivuinen liirum laarum.

Puolueohjelmaa en kuitenkaan mielelläni yksinkertaistaisi lisää, sillä monet taustalla olevat asiat eivät ole mitenkään äärimmäisen yksinkertaisia lainsäädännöllisesti, vaikka oikeustajullisesti olisivatkin.

#2 Tässä juuri taannoin kuulin toiselta uskonnon olevan loppuen lopuksi haitallista mielenterveydelle liian tuntemattomaan tukeutumisen vuoksi. Mielipiteitä lienee lähes yhtä monta kuin keskustelijoitakin.
Musiikki tuskin on samalla tavalla mielipiteiden jakaja, se on yleensä hyödyllinen niin mielenterveystyössä kuin se omaa suuren merkityksen yleisessä ihmisen henkisessä kasvukehityksessäkin.

Paavo (nimimerkki)

#0 Piraattipuolue on toistaiseksi hieman tarpeeton puolue.

Olen (kuullut harrastettavan ;) sitten modeemien tulon (ensimmäinen itselläni taisi olla 2400bps eli bytes per second). Bokseissa modeemeilla ladattiin pelejä ja kirjallisuutta. 90-luvun alkupuolessa viiden jälkeen puhelut (siis 17.00-) laskettiin yhdeksi sykäykseksi, eli linjaa sai pitää auki aamuun (olikohan seitsemään asti). Sen jälkeen 7min/sykäys.

Tulihan niitä pelejä (joidenkin) ladattua bokseista. Sittemmin peleihin tuli kaikenlaisia estoja. Yleisin "koodikirja" joka oli vanhemman työpaikalla helppo valokopioida.

Nykyään piratismi on räjähtänyt viranomaisten käsistä, totaalisesti, eikä sille voida tehdä mitään. Ainoastaan "isoja" kaloja saadaan kiinni.
"Isoissakin kaloissa" kuitenkin pitää huomioida ansaintalogiikka.
Sitä ei ole. Joten "isoja kaloja" ei enää ole.

miltei kaikki tietokoneiden kanssa jotenkin toimivat (alle 30v.) henkilöt ovat jossain vaiheessa elämäänsä, vääjäämättä, syyllistyneet laittomuuksiin tekijänoikeuksissa (poissulkien minä ;).

On AIVAN SAMA mitä lainsäädäntö sanoo kun valvonta/rankaisu on mahdotonta. Jos IP-osoitteita ruvetaan seulomaan, saa ne hämärrettyä.

Osa kaistantarjoajista aloitti omatoimisen bannaamisen vertaisverkon käyttäjiltä. Se on kirveen omaan nilkkaan lyömistä tiukilla markkinoilla. Lisäksi nykyään vertaisverkot osaavat "hämätä" IP:tä (internet provider) niin että ei pystytä selvästi toteamaan piratismia.

Kun valtaosa länsimaisista kuluttajista syyllistyy piratismiin, tavalla tai toisella, on rangaistavuus siitä mahdotonta (vertaa kännykkään puhuminen autossa/turvavyö).

Piraattipuolue on VÄLTTÄMÄTÖN pelinavaaja. Erittäin oleellista tuulettaa esim. patenttioikeuksia (ja kaikkia muitakin immateriaalisia oikeuksia).

On myös kansalaismoraalisesti arveluttavaa että suuri osa länsimaalaisista turtuu lain rikkomiseen.. Jo nuoressa vaiheessa.

Brasiliassa oltiin valmiita sanomaan "HAISTA VITTU" tietyille patenttijärjestelmille (jotka sallivat ainoastaan tietyt multikansalliset lääkeyhtiöt valmistamaan HIV-lääkkeitä). Eipä aikaakaan kun HIV-lääkkeiden hintataso tippui dramaattisesti Brasiliassa.
Samantyyppisen painostuksen jälkeen multikansalliset yhtiöt tiputtivat DRAMAATTISESTI HIV-lääkkeiden hintaa Afrikassa.

Ongelma on kuitenkin kaksisuuntainen. Lääkkeiden kehityksen tulee tulla maksetuksi ja suurista innovaatioista tulee saada korvaus. Entäs jos tilaan HIV-lääkkeitä netistä?

Nykyisessä immateriaalioikeuksia koskevassa lainsäädännössä on VITUSTI vikaa. Ja ymmärtämättömyyksissään mennään takapakkia (=lue Lex-Karpela.. Hyvä syy miksi idioottien pitäisi olla hiljaa).

Globalisaatiolla on myös HALLINNOIMATTOMIA, hyviä, efektejä.

Muutoksen aika on jo. Paperi, tiedonkulussa, on obsolete.

Joku tutkimus totesi (näin muistaakseni, korjatkaa lukuja jos väärässä) että USA:n bkt:stä jopa puolet on ns. immateriaalisia.
On ymmärrettävää että tällaisia tulonlähteitä valvotaan esim. ydinasein.

lueskelija (nimimerkki)

Vaalit lähestyy. Näillekin sivustoillekin pullahtelee jos jonkin näköistä, kokoista ja kuuloista "pyrkyriä". Oikeilla yhteiskunnallisilla asioilla ei oo niin väliä. "Biisien" soidessa ja niiden myötä rahavirtojen osoitteet lienee tässäkin tapauksessa tärkeä asia. Mutta kaikkein tärkein asia lienee kuitenkin taustalla siintävä pääsy senaattoriksi? Ja sen myötä leveä leipä ja alhainen eläkeikä. "Hyppylautana" toimiminen tämäkin Piraattipuolueen perustaminen lienee ollut alkuperäinen ajatus. Hyvä oivallus sinänsä. Nykyisinhän mikään muu ei oo satojentuhansien ihmisten mielissä tärkeää kuin musa ja jääkiekko. Onnea ja menestystä valitsemallesi uralle näinä lakkoilevien "renkien" ja emueu- ongelmien aikoina.

Paavo (nimimerkki)

6# Netti nyt tuottaa sisältöä ihmisten elämään ihan järjettömät määrät.

Vapaalla ollessani käytän, sinkkumiehenä, monia tunteja interaktiiviseen, moninaiseen, nettiin. Vailla tunnontuskia.

"Kun ollaan persaukisia katsotaan teeveetä tai deeveedeitä". Netti on näistä pahoista ehkä kuitenkin se vähiten paha?

Käyttäjän palmulehto kuva
Pasi Palmulehto

#5
On aivan totta, ettei kehitys ota enää takapakkia, nykyiset käytännöt ovat tulleet jäädäkseen ja vahvistuakseen. Siksi niistä pitääkin saada keskustelua, sekä varmistettua että mahdollisimman harva joutuisi lainsäädännön laahaamisesta kärsimään.

#6
Niin, olisihan se tietty mielenkiintoinen ajatus sekin, että suunnittelisi uraansa eduskuntaan. Näin ei kuitenkaan ainakaan minun kohdallani ole. Vaikka siitä tuskin pystyn vain omilla sanoillani vakuuttamaan, teen tätä, koska koen sen velvollisuudekseni. Jos kukaan ei koskaan tartu härkää sarvista, tulee paljon rumia lävistyksiä. Eikä muuten Piraattipuolueen asiat ole ainoita jotka minua kiinnostavat, ne vain sattuvat olemaan ongelmakohtia, joihin kukaan muu ei vielä osoittanut kiinnostusta puuttua, siksi valitsemani tie.

#7 Näin maalaisjärki sanoo myös. Hassua kyllä, silti tekijänoikeusjärjestöiltä nykyaikaista netin käyttöä pyritään rinnastamaan milloin terrorismiin, milloin pankkiryöstöihin ja milloin myymälävarkauksiin. Ymmärtäähän sen, että on ajettava asiaa johon itse uskoo, mutta myös virheet pitäisi osata myöntää.

Paavo (nimimerkki)

#6 En nyt tosta pyrkyryydestä tiedä mutta sanontahan on että: "Mitä Ruotsissa tänään, niin Suomessa 6-12 kuukauden päästä".

Oletkos käynyt katsomassa tuolla "rapakon" takana, millainen kannatus Piraattipuolueella on meidän Isoveljellämme?

Paavo (nimimerkki)

Lisättäkööt vielä että Poliisi joka raiskasi alaikäisen, sai ehdollista.

Seppo Lehto sai 2 vuotta 4 kuukautta linnaa. Siis LINNAA. Seppo Lehto on OIKEASTI harmiton "kansantaiteilija" joka persoonallaan haluaa provosoida.. Ja näemmä onnistuu.

Kalervo Palsa oli hieman samanlainen. Taiteilija. Yllytti nekrofiliaan, insesmiin ja pedofiliaan. Mm. "Eläkeläinen muistelee" (LIKE-kustannus).

Kalervo Palsa sai viikkojen kestävän nimikkonäyttelyn Kiasmaan.

Mitä on suomalainen oikeustaju?

http://www.youtube.com/watch?v=sO_gQmKt8kM

Paavo (nimimerkki)

#10 Niin muuten.. "Eläkeläinen muistelee"-sarjakuva (LIKE) sai kulttuuriministeriöltä apurahaa.

Kyseisessä sarjakuvassa päähenkilö myrkyttää vaimonsa ja tyttärensä. Ja raiskaa molemmat ennenkuin kuolevat.

Lisäksi päähenkilö harrastaa nekrofiliaa hautuumaalla. Poliisi tulee paikalle, ja harrastaa päähenkilön kanssa nekrofiliaa myös.

Onko tällainen "taide" Kulttuuriministeriön apurahojen, eli meidän jokaisen veroeurojen, arvoista?

Kuulostaa puistattavalta. Sitähän se onkin mutta kaikki mitä kirjoitan on totta. "Eläkeläinen muistelee"-teoksen etusivulla se on erikseen vielä mainittu.
Like-kustantamon sivuilta kyseistä teosta ei enää löydy. Itseltäni kyllä.

Lisätietoja kuitenkin varmasti antaa

Kustannuspäällikkö
Päivi Paappanen (09) 6229 9713

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

Tekijänoikeudet eivät tarkoita Suomessa tekijän oikeuksia. Tekijänoikeus on harhaanjohtava termi ja tarkempi termi olisikin "kopiointioikeus". Kun ymmärtää tämän käsitteiden eron, ymmärtää huomattavasti tarkemmin, mistä koko tekijänoikeuskeskustelussa on kyse. Muusikolla ei yleisesti ottaen ole oikeutta kopioida omaa tuotettaan miten hän tahtoo, vaan kopiointioikeus on muilla kuin tekijällä.

Tämä kaikki liittyy suuriin levy-yhtiöihin, joiden merkitys on teknologisen kehityksen myötä pyöreä nolla. Suurten yhtiöiden pääasiallista toiminta-aluetta on markkinointi ja tuottaminen, joista kumpikin on nykyisten teknologisten innovaatioiden ansiosta pisteessä, jossa muusikko itse voi tehdä sen helpommin ja pienemmillä kustannuksilla kuin levy-yhtiöt. Annan tästä pari esimerkkiä.

Markkinointi:
Tutkimukset ovat TOISTUVASTI osoittaneet, että lataajat ostavat enemmän musiikkia kuin ne, jotka eivät lataa musiikkia. (Esim. => http://www.digitoday.fi/v...cd-musiikkia/200727674/66 | Lisää vastaavia löytyy Googlella. )
Tämä on loogista, sillä Internet-levitys on äärimmäisen kustannustehokas tapa mainostaa tuotetta kaikille maapallon melkein kahdelle miljardille Internetin käyttäjälle. Vaikka vain murto-osa tuotteen ladanneista ihmisistä ostaisi tuotteen, olisi se silti jo potentiaalisen markkina-alueen vuoksi huomattavasti suurempi määrä ihmisiä kuin mitä normaaleilla, äärimmäisen rajoittuneen yleisön saavuttavilla ja kalliilla markkinakeinoilla on mahdollista saada. Internet-jakaminen ei vaadi jakajalta resursseja, joten suuriä yhtiöitä ei tarvita enää tuotteen kauppaamiseen tai mainostamiseen, vaan muusikko itse voi mainostaa tuotetta halvemmalla ja tehokkaammin kuin levy-yhtiö.

Tuottaminen:
Aikoinaan vaadittiin suuria levy-yhtiöitä jo sen takia, että tuottamiseen, nauhoittamiseen ja miksaamiseen vaadittava tekniikka ja ammattitaito oli kallista ja harvinaista. Teknologia on kuitenkin kehittynyt valtavasti ja se kehittyy jatkuvasti. Tämä merkitsee sitä, että yhä halvemmalla voidaan tehdä yhä tehokkaampia laitteita. Jos tietty laitteisto maksoi kirjaimellisesti satoja tuhansia ennen, on yhtä tehokas (tai jopa parempi) laitteisto nykyään saatavissa alle tuhannella eurolla. Esimerkiksi oma kotistudioni on tullut kustantamaan kevyesti alle 2000 euroa, mutta siinä on karkeasti arvioiden enemmän tehoja ja kapasiteettia kuin mitä käytettiin kaikille Led Zeppelinin levyille yhteensä. Kuten markkinoinnissa, myöskin tuottamisessa suurten levy-yhtiöiden pääasiallinen ja käytännössä ainoa pointti, eli raha, on menettänyt merkityksensä.

Siinä missä teknologia on kehittynyt, myös ihmisten osaaminen on lisääntynyt. Tämä johtuu osaltaan siitä, että teknologia ja laitteisto on käytännössä kenen tahansa saatavilla, joten kuka tahansa voi opetella tekemään vaadittavia asioita. Lisäksi laitteistojen käyttö on helpottunut ja muuttunut huomattavasti tehokkaammaksi yhä uusien sovelluksien tultua saataville. Laitteiden käyttö on olennaisesti helpompaa kuin mitä se on ollut ja laitteita on olennaisesti enemmän, joten olennaisesti yhä useampi ja useampi ihminen tietää näistä asioista olennaisesti enemmän. Ja on otettava huomioon, että vaikka ei tietäisi, ei tällöinkään tarvittaisi suuria levy-yhtiöitä, vaan tuottajia, miksaajia ja masteroijia.

Suurista levy-yhtiöistä on tullut kehityksen myötä merkityksettömiä. Suurten yhtiöiden tappelu nettilataamista vastaan on suurten yhtiöiden kuolonkorinaa. Suuret levy-yhtiöt ovat kuin hevosvankkuritehtaat, jotka pyrkivät kieltämään autot, jotta ne eivät menisi pois bisneksestä. Suurilla levy-yhtiöille on yhä vähemmän ja vähemmän käyttöä, ja mitä vähemmän turhaa on muusikon ja kuuntelijan välillä, sitä enemmän muusikko hyötyy, koska sitä enemmän resursseja kohdistuu suoraan hänelle sen sijaan, että ne menisivät esimerkiksi markkinoijille (jonka muusikko voi tehdä nykyään käytännössä ilmaiseksi itse).

Piraattipuolue on Suomen tärkein, tarpeellisin ja merkittävin puolue. Millään toisella puolueella ei ole vastaavia edellytyksiä Suomen neosuomettumiseen liukumisen estämiseksi tai hidastamiseksi kuin Piraattipuolueella. Piraattipuolue on myös yksi Suomen vähiten ymmärretyistä puolueista.

Väärinymmärrys tulee selvästi esille siitä, että Piraattipuolueesta puhutaan liki aina pelkästään nettilataamisen yhteydessä. Nettilataamista tärkeämpää Piraattipuolueelle on kuitenkin yleisesti ottaen ihmisten ihmisoikeuksien puolustaminen Internetissä. Piraattipuolue vastustaa systemaattisesti valvonta- ja sensuuriyhteiskuntakehitystä, minkä lisäksi Piraattipuolueen jäsenet myös tajuavat näistä asioista jotain. "Jotain" tarkoittaa tässä yhteydessä enemmän kuin kaikkien muiden puolueiden jäsenet yhteensä. Ihmisten sähköisiä ihmisoikeuksia poljetaan järjestelmällisesti, mutta tähän ei kiinnitetä yleensä huomiota, koska sähköisiä ihmisoikeuksia ei mielletä yleensä ihmisoikeuksiksi, mikä on pöljää.

Kun Thors kertoo tahtovansa päätoimittajan nettisivuille, on AINOA rekisteröity puolue, joka tähän reagoi, Piraattipuolue. Kun Illman kumppaneineen ehdottaa ylläpitäjän saattamista rikosvastuuseen käyttäjien viesteistä, on AINOA tähän reagoinut rekisteröitynyt puolue Piraattipuolue (ja rekisteröimättömistä tietysti Muutos 2011). Toisin kuin muut puolueet, Piraattipuolue oikeasti tekee jotain sen eteen, mitä se sanoo ajavansa ja puolustavansa.

Piraattipuolue ei siis ole luvattoman nettilataamisen laillistamiseen pyrkivä puolue, vaan se on kaikkia ihmisen Internetiin ja tietoyhteiskuntaan liittyviä ihmis- ja perusoikeuksia valvova ja puolustava kansainvälinen kansanliike.

Terveisin Jiri Keronen, Muutos 2011 vpj.

Käyttäjän palmulehto kuva
Pasi Palmulehto

#12 Kiitos Jiri. Nostit hyvin tärkeitä aiheita esille, osa sellaisia joita olin hieman tulevien blogikirjoitusten aiheiksi kaavaillut ja osa sellaisia, jotka itse kerrottuna kuulostaisivat vain omahyväiseltä. Sitä suuremmalla syyllä oli todella hienoa nähdä niitä jonkun muun esille tuomina.

Kazakstan (nimimerkki)

Tervetuloa Uuteen Suomeen! Toivottavasti bloggailet ahkerasti, itselläni blogisi meni heti kirjanmerkkeihin. Pidän Piraattipuoluetta kaikkein tarpeellisimpana lisäyksenä Suomen puoluekenttään sitten Vihreiden (jotka tosin ovat sittemmin menneet aivan pilalle).

Itse pidän tärkeänä etenkin (internet-)sananvapauden puolustamista ja sensuurin kritiikkiä sekä ylipäätään tietoyhteiskuntaosaamisen tuomista mukaa päätöksentekoon. Toivotan puolueellenne onnea tuleviin koitoksiin, ja oma ääneni saattaa hyvinkin kolahtee tilillenne ensi vuonna.

Käyttäjän palmulehto kuva
Pasi Palmulehto

#14
Kiitos. Pyrin blogailemaan ahkerasti, mutta lupauksia en uskalla antaa, sillä tekemistä on muutenkin hirmuisen paljon. Hyvänä puolena kuitenkin se, teen paljon myös muita kirjoituksia ja osaa niistä pystynee ehkä hyödyntämään täälläkin.

Toimituksen poiminnat